Tällä viikolla 2014
VKOT 48 - 52
Vuosi 2014 kiirehti loppuun sellaista vauhtia että päivityksetkin jäi tekemästtä. Geran kanssa vaan käveltiin, käveltiin, käveltiin ja kylmättiin, kylmättiin... Minä sairastin perinteisen lomalenssuni. Jenna ja Liisi hoitivat Geraa joulun jälkeisellä viikolla. Uuteen vuoteen uusin suunnitelmin.
VKOT 46 - 47
Taluttelua, taluttelua ... Perjantaina kävi eläinlääkäri tsekkaamassa. Katsottiin ultralla onko mitään muutoksia. Positiivista oli se ettei mitään kehitystä huonompaan suuntaan ollut havaittavissa. Pientä arpeutumaa on kehittymässä, joten kävely jatkuu kuten oli tarkoitustkin. Positiivista oli myös se että eläinlääkäri piti Geraa nyt muuten oikein hyväkuntoisena. - Tosi kätevää kun ultraamisen voi nykyään tehdä tallilla. Ei tarvitse kuljetella klinikalle eikä rasittaa jalkaa matkan aikana. - Tuleehan tässä nyt sellainen 5 km reipas kävely tehtyä itsekin joka päivä hevosta taluttaen. Parempi kun ei mitään.
VKO 45
Edelleen kävelyä. Geran jalassa ei juuri ulkoisesti mitään näy mutta kun tietää mistä kohdin tunnustella niin tuntee. Muuten varsin tyytyväinen Gera tallilla - syö ja lihoo :) - Kun nyt aikaa jää ratsastukselta vähän enemmän koirille, olen ryhtynyt opettamaan niille pianon soittoa. Hippu näyttää oppivan varsin helposti vaikka mitä. Tässä näyte viikonvaihteelta. Bach sujuu tunnelmoiden. :)))
VKO 44
Lokakuun viimeinen viikko ei ehkä hemaisevin hetki vuodesta ole. Vaan eteenpäin ja Geraa talutellen puoli tuntia päivässä.Tässä se liikunnan määrä kasvaa ja hiki tulee maneesia kiertäessä näinkin.
VKO 43
Nyt alkoi kuntoutus. Taluttelua alkuun varttitunti päivässä ja sitten lisätään aikaa varovasti tuntiin kahden seuraavan kuukauden aikana. Siinähän sitä tulee lenkkeilyä minullekin tasaisesti. - Kolme kuukautta kului kun Gera alkaa näyttää taas entiseltä hyvinvoivalta itseltään. Hyvää heinää ja kauraa riittävästi ja tasaisin väliajoin - siinä resepti millä hevonen voi hyvin eikä laihdu. Kun karsinat pidetään lisäksi puhtaina eikä survotun heinän säilytyspaikkoina niin ruoka maistuu. Eipä tosiaankaan tarvittu mitään wannaabee-tallinkäytäväeläinlääkärien ehdottamia harvinaisia suolisto-ongelmadiagnooseja lääkkeineen vaan ihan vaan hyvää hoitoa. Korpparissa hommat toimii :) Viikonvaihteessa ohjelmassa sitten HIHS Helsingin jäähallissa.
VKO 42
Geralla edelleen karsinassa ja sairastarhassa seisomista. Maanantaina kengitys ja sieltähän ne oli kasvaneet esiin vanhan kaviopaiseen jäljet oikeasta etujalasta. Kuukauden takaisen Hyvinkään hevossairaalan käynnin paha ontuminenkin sai sitten selityksen. Ei siis pelkästään hankosidevamma vaan ihan tavallinen kaviopaise myös. Perjantaina lähdin lomaselle Milanoon ja Jenna hoiti Geraa viikonlopun yli.
VKOT 38 - 41
Laukkailut loppuivat sitten lyhyeen. Hankosidevamma oikeassa takajalassa ja hevonen kuukaudeksi sairastarhaan. Päivärutiinit siis minimiin, rehut minimiin ja taas saa katsella kesän laihtumisen jälkeen vaivalla saatujen lihasten katoamista. Huoleton tyttö olisi hevoseton tyttö mutta kyllä niin paljon hienoa elämästä jäisi kokematta ilman hevosia. - Lokakuun lopulla voi alkaa kävelyttämään ja lisäämään varovasti liikuntaa. - Minulla alkoi sitten metsässä lenkkeilyn kausi kun ratsastamaan ei nyt pääse. - Korkein hallinto-oikeus vihdoin päätti kaupunginvaltuuston takaaman Takkulan tallilainan niin että valitus takauksesta hylättiin. Aika vaan ajoi taas kerran hyvän asian ohi. Ilman valitusta Takkulassa olisi jo pari vuotta voitu harrastaa uusissa tiloissa. Nyt jatketaan vanhoissa tekohengitetyissä. Kenenkähän etu tässä mahtoi nyt toteutua?
VKO 37
Tämä viikko näyttäisi toistavan edellistä eli iloista laukkailua vaan kauniissa syyssäässä. Geralle ruoka maittaa ja heinäannoksia kasvatetaan kun hyvin syö. Runsas omenasato tuo oman lisänsä herkkuämpäriin tuoreiden porkkanoiden kera. Laukkailulla sitten lihakset kuntoon.
VKO 36
Reipasta laukkaa eteen, eteen oli viikon teemana edelleen. Pientä tahditusta edelleen oikeassa kierrossa mutta laukkailu tuntuu kyllä vetreyttävän. Lopussa ravi on jo lähes priimaa. - Sunnuntaina Jenna käväisi selässä verkkailujeni päälle hyppimässä pieniä esteitä. Hyvä saada takapäähän lisää voimaa. Nätisti toimiva pari kunhan vaan saataisiin hevonen koulukisakuntoon.
VKO 35
Geralle ruoka maittaa viimeistä kortta myöten ja energiaa alkaa löytyä entiseen malliin.
Viikko käyntiin Geran vapaapäivällä. Vähitellen pitäisi varata tunti, jotta kerta viikkoon tulisi toisen silmien alla tehtyä töitä. Itsekseen ratsastellen tulee helposti kehitettyä mitä mielenkiintoisempia cowboy-istuntoja itselleen :)
Viikko sujui upeissa keleissä laukkaillen.
VKOT 33 - 34
Vihdoinkin olen toipunut keuhkokuumeesta niin hyvin että uskalsin aloittaa taas ratsastuksen. On paljon mukavampi olo kun itsellä on selästä käsin tuntuma hevosen tilanteesta. Alkuun edelleen oikeassa kierrossa ep mutta päivä päivältä tilanne on muuttunut paremmaksi. Jalat ovat olleet paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Alkuverkkojen jälkeen meno tuntuu nyt jo varsin tasaiselta. Gera on Korpparin hyvässä hoidossa lihonut silmissä jo lähes entisiin parhaiden päivien lukemiinsa (G on siis niitä hevosia, joille liika energia ei ole ongelma). Satulavyöstä on saanut etsiä uusia löysempiä reikiä. Lihaskunnon kohentaminen entiselleen vienee vielä tovin. - Hevosen hoito nyt ei loppupelissä niin ihmeellistä ole. Rehut ja hyvä heinä säännöllisesti sopivin välein, sopivissa määrissä eteen vaan niin hevonen kiittää, syö hyvin eikä survo liian suurina kerta-annoksina annettuja heiniä jalkoihinsa. - Tällä viikolla Gerasta on löytynyt jo energiaakin mukavasti. Torstaina ulkokentällä tuulisessa kelissä alla oli varsin virkku hevonen, joka taisi unohtaa lihasvaivansakin kun meno oli niin tasaista :)
Nyt vaan tyttöjen pitäisi varovasti aloitella pieniä ristikoita ja innareita kerta viikkoon, jotta takapäähän tulisi taas enempi voimaa.
Lisää Gerasta ja vähän muistakin täältä Liisin ja Janinan blogista.
VKO 32
Näin viikon aluksi voi lukea Liisin tunnelmia jällentapaamisesta Geran kanssa täältä. Tällä viikolla Geran treenaajina Jenna, Liisi, Mine ja Pikka. Kaikki Geran vanhoja hyviä tuttuja :) - Ohjelmassa on saada lisää kiloja Geralle hyvällä heinällä ja tasaisella hoidolla sekä kevyellä treenillä. Toivottavasti Geran lihakset saadaan taas kuntoon ja päästään edes syksyn kisoihin mukaan. Minä jatkan vielä ainakin tämän viikon toipilaana kun helle tekee ratsastamisesta monin verroin raskaampaa.
VKO 31
Rosen varsan tervetulotoivotus takaisin Korppariin:)
Ihanat helleviikot jatkuvat ukkoskuurojen välillä viilentäessä ilmaa. Maanantaina vapaa ja juhlimme puolison kanssa 30 vuoden yhteistä virallista taivalta.Toki käväisin Takkulassa ottamassa Geran loppupäivästä sisään heinille ja herkuille.
Tiistaina kengitys. Keskiviikkona Pikan maastolenkki ja se on tosi toivottua liikuntaa Geralle.
Torstaina ohjelmassa paluu hyvän palvelun Korppariin!
Pitkä talkoiden täyttämä rupeama Takkulassa on ohi. Veihän tuo valtavan energiamäärän ja satoja, satoja talkootunteja. Kuitenkin jäi hyvä fiilis kun pikkutyttöjen paratiisi voi hyvin, on turvallisempi paikka harrastaa ja likavedetkään eivät enää valu Alasenjärveen vaan viemärin kautta puhdistamoon. Kymmenisen vuotta meni piirustusten teettämisestä toteutukseen mutta tulipahan tehtyä. V. 2016 maaliskuussa voimaan astuvat jätevesisäädökset eivät enää ole uhkaamassa Takkulan toimintaa. - Havuselan Pasin sitkeydellä saatiin rakennusvirheiden takia romahtamisvaarassa käyttökieltoon menossa olleen v. 2003 rakennetun maneesin katto korjattua. Rautaa on nyt hitsattu kattoon niin että kyllä kestää. Kiitokset myös Anun ja Carloksen tulityövalvonnalle! Ei palanut maneesi töiden aikana :). Toki jatkossakin on huolehdittava lumikuormien poistosta kuten kaikissa tällaisissa rakennuksissa. - Iivanaisen Anun ammattitaidolla ja energialla seuran oman ratsastuskoulun toiminta pyörii nyt aktiivisena ja tallikilpailuissa ja muissa kisoissa kisataan elämyksiä kartuttaen. - Paljon on seuralla vielä toki tekemistä, jotta Takkulaan joskus saadaan uusi, ajanmukainen talli, kerhotalo kunnostettua arvoiseensa kuntoon ja huonokuntoiset rakennukset purettua. Tämäkin kyllä onnistuu kun yhteishenkeä vaan löytyy. Nyt vielä aika ei ollut kypsä kehäkolmosen ulkopuoliselle osakeyhtiötallille, eikä korkein hallinto-oikeus ole vieläkään saanut päätettyä, voiko urheiluseuran laina saada kaupungin takauksen. Kaupunginhallituskaan ei taida paljon tyttöjen harrastuksista piitata kun ei ole mitenkään reagoinut yhteydenottoihimme. - Tämän naisenergialla enimmäkseen pyörivän lajin suosio on kuitenkin jatkuvassa kasvussa, joten onneksi naisenergia on kaikista omituisuuksistaan huolimatta uskomaton voimavara. Vaikka poliittinen päättäjä rakentaa mieluummin autoille parkkihalleja kuin tytöille talleja, saniteettitiloja ja ratsastuskenttiä niin kyllä näistä selvitään. Rapa lentää ja kenttä pölyää mutta into pysyy.
Ratsastusseurassa kaiken näkyvän toiminnan takana on piiloon jäävä valtava määrä byrokratian pyöritystä, josta harvoin kiitosta jaetaan. Kiitokset nyt kuitenkin omasta puolestani sitä vuosia pyörittäneelle Ewalle, nykyään pyörittäville ja toivottavasti tähän hommaan kykeneviä löytyy jatkossakin. Ratsastustaitoa ei vaadita vaan osaamista yritys- ja yhdistystoiminnan eri osa-alueilta sekä etenkin ansaintalogiikan tajua, jotta tuottavan tallin avulla Takkulan investointeja voidaan jatkossa rahoittaa tulorahoituksella.
Lahden Ratsastajat ry täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja on yksi Suomen vanhimpia ratsastusseuroja. Kun vuosikymmenten historiaa on tutkaillut, väkisinkin on tullut mieleen eräs Gallialainen kylä. Kylässä mäiskitään keskinäisten pikkunahistelujen kanssa toisia raivolla vaikka kalalla päähän ja kilpaillaan kisoissa mentaliteetilla "tärkeintä on vain toisten voittaminen". Mutta ulkoisen uhan ilmetessä otetaan kupista taikajuomaa, suoristetaan rivit ja taistellaan yhteishenkeä uhkuen voitto kotiin.
Viikonlopulla Takkulassa nähdään n. 600 lähtöä radalle ja paras tunnelma, mitä ratsastuskilpailuissa voi kokea. Ratsastuskoulujen mestaruudet on seuralle iso ponnistus, joten nyt vaan kaikki kynnelle kykenevät auttamaan järjestelyissä! - Me keuhkokuumetoipilaat ym. kynnelle kykenemättämät jaksamme varmaan osallistua kannustamiseen (hmm... ilman kannuksia :) ja tunnelman luomiseen!
Geran kanssa jatkamme harrastamista nyt sitten Korpparissa. Tallisopimuksessa on ihanalta tuntuvat sanat: korjaukset, huollot , puh. Timo xxxxxx :)))
VKOT 28 - 30
Minulla siis "ratsastuslomaa" ja tytöt ovat hoitaneet Geran ratsastuksen. Geralla pientä epäpuhtautta johtuen arvatenkin pienistä selkävaivoista. Heinä on huonoa ja Geran vähät kilot ovat päässeet sängyssä vietetyn sairaslomani aikana karisemaan vieden samalla keväällä hyvässä kunnossa olleita lihaksia. Nyt sitten vaan reippaasti sekaan vihreää ja onhan se paino taas lähtenyt nousuun. Lihasten takaisin saaminen vie sitten oman aikansa. Eläinlääkäri kävi tarkastamassa ja raspaamassa, joten hyvällä hoidolla taas parempiin päiviin. - Itsellä kunto on totaalisesti kadoksissa keuhkokuumeen jäljiltä. Taivutuskokeiden juokseminen helteessä laittoi lähes ottamaan lukua kun Takkula ammoitti tyhjyyttään keskellä päivää eikä mistään löytynyt nuorempia terveitä voimia hommaan avuksi. No selvisin hengissä. Onneksi raspauksen avuksi löytyi talkoomaalari kesätalleilta. Rauhoitetun hevosen pään piteleminen on sekin aika raskasta puuhaa :) - Kun ei mitään muuta oikein jaksa tehdä kuin istua niin käytiin sitten kaivamassa aurinkotuolit Kalajoen hiekoille. Kelit suosi ja meri-ilma teki hyvää keuhkoille.
VKO 27
Maanantaina jälleen lääkärissä tsekkaamassa että antibiootit toimii ja paraneminen näytti alkaneen hyvin. Sai hyvää tietoa mistä on kyse. Jollain tällainen pöpö saa aikaan normaalin lenssun, toisella keuhkoputkentulehduksen ja sitten epäonnisilla tuloksena on keuhkokuume. Varokaa - tätä on liikkeellä, joten kuumeisena rehkimiset seis heti! Tällaista tautia ei toivoisi pahimmalle viehamiehellekkään.Nyt sitten ainakin kuukauden tauko kaikesta kroppaa rasittavasta puuhastelusta mukaan lukien tietty ratsastus. Varmaan elokuun alkupuolella sitten uskallan kavuta taas hevosen selkään, jos toipuminen sujuu hyvin. - Geralla asiat hyvin tyttöjen hoidossa ja kuulemma jo vaikuttaa lähes entiseltään.
VKO 26
Niinhän siinä taas kävi ettei opettajan kirjous hellitä millään. Kunnon opettaja sairastaa lomalla. - Juhannusaattona vielä kaikki hyvin mutta sitten alkoi kesälenssun oireet pukata päälle. Alkuviikosta kuvittelin kaiken olevan normaalia mutta keskiviikkona olo huononi niin rankasti ja kuume nousi että torstaiaamuna oli kiidettävä lääkäriin. Keuhkokuume, jonka ekat päivät oli elämäni KAMALAMPIA! Houreissani pohdin että mieluummin olisin vaikka synnyttämässä. Lähes sairaalakuntoon sitä päätyi kun ei ruokaakan pystynyt syömään ja kaikki ruoan tuoksukin yökötti. Lauantaiaamuna otin nenästä kiinni ja pakotin itseni syömään jotain. Antibiootit alkoi tehota viikonlopulla ja siitä sitten hidas tokeneminen. Tallilla en ole kyennyt tietty edes käymään vaan suurin urheilusuoritus on ollut sängystä sohvalle ja takaisin. - Gera on ollut Emmin, Pikan, Lindan ja Elinan hyvässä hoidossa parantelemassa pientä epämääräistä epäpuhtautta kevyesti liikuttelemalla.
VKO 25
Kotona vauhtia pitää yllä Pihka.
Juhannusviikko tuli vastaan kuin varkain. Työt ovat vähän haitanneet harrastuksia mutta viimein koitti vapaa. Gera on loppukevään ollut varsin mukavassa kunnossa, mutta nyt taitaa olla selkälihakset jumissa. Irman hieronta torstaina. - Hieronta ja akupunktioneulat tulivat tarpeeseen. Selkälihakset toisaan olivat arkana. - Juhannusaattona karsinasta löytyi harvinaisen rentoutunut Gera, joka ei millään olisi halunnut keskeyttää päiväuniaan. Kuitenkin ohjelmassa oli kevyt verkkailu ja sitten vapaata kylmimpänä juhannuksena 30 vuoteen. Hrrr...
VKOT 22 - 24
Nopeasti on kevään viikot hurahtaneet. Yhdet aluesteet ja aluekoulukisat oli Takkulassa. Esteissä Emmi ja Gera 90 cm luokassa kolmansiksi. Koulukisassa sitten Geralla meni herne nenään ja radasta tuli rikkonainen. Helppo A 53,69% kuitenkin ja läpi meni Emmillä hermon pitäessä. Vikellyskisoihin ei vielä osallistuttu muuta kuin katsomon puolella ja kanttiinissa ;)))
VKO 21
Maanantaina Memmun tunnilla kesän ensimmäisessä helteessä lämpömittarin hipoessa kolmeakymmentä astetta. Tiistaina vapaa ja keskiviikkona laukanvaihtoja treenaillen. Eihän meistä kumpikaan, Gera tai minä niitä oikein hallita mutta hauskaa on treenailla. Samoin ravi ja laukkasulkuja :)
VKO 20
Viikko kului omia treenejä tehden enimmäkseen ja Mennun tunnilla. Yhtenä päivänä taas esteitä treenattiin Emmin ja Geran kanssa. Takkulan tallicupin viimeinen osakilpailu oli esteissä lauantaina. Yksi puomi kopsahti alas okserilta mutta jälleen hieno ja vauhdikas rata. Geran kouluradan ja Hickory Woodin estesuoritusten ansiosta Emmi saavutti toisen sijan Takkulan tallicupissa :)
VKO 19
Maanantaina Linda Geran kanssa tunnilla ja minä taas töissä. Tiistaina itseksemme ja keskiviikkona Memmun tunnilla. Torstai ja perjantai omia kiemuroita ja sitten launtaina "estevalmentajan" roolissa. Emmi ja Gera hyppivät seuraavan viikovahteen estekisoja treenaillen. Geralla oli iloisen estehevosen tempo päällä ja metrin esteet ratsukko selvitti hymy huulilla - molemmilla :) Sunnuntaina verkkailin taas itsekseni. Korpparin kansallisissa tuli käytyä katsomassa vähän kisoja ja etenkin moikkaamassa tuttuja.
VKO 18
Maanantaina Linda Geran kera Anun tunnilla. Minä pitämässä tenttiä Fellmanniassa. Tiistaina vapaa, keskivikkona Vappu-ratsastusta ja torstaina Memmun tunti Vapunpäivän kunniaksi. Perjantaina ja lauantaina treenailtiin sunnuntain koulukisoihin Emmin ja Geran kanssa. Hyvin tuli valmennettua kun ratsukon ensimmäisistä koulukisoista luokassa helppo B tuli heti voitto. Seuraavissa kisoissa sitten helppo A vuorossa.
VKO 17
Viikonloppuna sitten jälleen omia aikojamme kentällä pyörien pääsiäisen vietossa. Tiistaina vapaa ja keskiviikkona oltiin Memmun tunnilla. Torstaista tuli vapaa kun piti olla koiravahdissa. Helmi Cottoni sai pienen operaation yhteydessä rauhoituksessa epileptisen kohtauksen keskiviikkona ja nyt en uskaltanut pitkäksi aikaa koiraa yksin jättää. Kaikki kuitenkin hyvin ja Helmi taas energinen Pihka-pentua kurissa pitävä tätsykkä.Perjantain ratsastuksen hoisi Emmi. Lauantaina taas itseksemme ja sunnuntaina pitkästä aikaa Håkan Wahlmanin valmennus. Olen näköjään kehittänyt cowboy- tyylin oikoa jalkoja suoraksi. Tästä tyylistä Hokkus ei oikein innostunut ;D
VKO 16
Maanantaina ratsastus sateen kastelemalla kentällä hienoissa oloissa tuulen antaessa virtaa Geralle. Kentän viereisessä metsikössä pesäänsä pitävä kyyhkynen antoi myös lisää virikettä. Tultiin kai liian lähelle sen kotikontuja, joten pulu syöksähti kohti kunnon varoituslennon ja me sitten Geran päätöksellä myöskin syöksähdimme turvallisen matkan päähän. Pysyin kyydissä :) Tiistaina kengitys ja vapaapäivä.
Keskiviikkona ja perjantaina treenailtiin kokoonpanolla: Emmi ja Gera esteitä. Talven tauon jälkeen jotkut esteet oli Geran mielestä parempi tutkia useampaan kertaan. Etenkin vesieste. Mutta esteet voitettiin ja lauantain harjoituskisoissa Gera oli iloinen estehevonen. Nolla rata 80 cm ja neljäs sija. Emmi vielä toisella hevosella ykköseksi.
VKO 15
Vihdoinkin tasainen viikko. Vähän toipilaina kumpikin mutta meno jo lähellä normaalia elämää. Iltatyöt vaan kuorimittivat viikkoa ja häiritsivät harrastusta. Tosin torstaina upeassa auringonpaisteessa iltapäivästä ennen töitä oli kyllä oikein mukava tunnelma kaksistaan isolla kentällä Geran kanssa.
VKO 14
Kevyttä liikutusta ja eläinlääkäriltä saatu sulffakuuri loppuun. Ei olennaista muutosta. Eläinlääkärin ohjeiden mukaan selästä liikutusta ja linimentillä kylmäystä kun ei onnu eikä muuten vaivaa. Vähitellen alkoi tehota. - Minäkin sain tähän pitkittyneeseen lenssuuni antibiootit, joten eiköhän me kohta taas päästä Geran kanssa samaa matkaa taivaltamaan. - Emmi hoiti ratsastuksen ja minä vielä toipuilin loppuviikon. - Lauantaina sitten +10 lämmintä, kevättuuli ja me Geran kanssa verkkailtiin kevyt jumppa kentällä. Tuntui tosi hyvältä ja Geran jalasta pieni jäljellä oleva turvotus hävisi toisaankin ratsastaen :)VKO 13
Kevyttä kävelytystä ja liinassa juoksutusta. Välillä jo Geran vtj parempana mutta sitten taas seuraavana päivänä turvonneena. Loppuviikosta eläinlääkäriä tavoittelemaan.VKO 12
Okeroisten kisat jäi väliin kun ratsastaja sairastui nyt flunssaan. Viikko sujui sitten normi menolla omia aikojamme ja keskiviikkona hyvällä Memmun tunnilla. Torstaina olinkin taas sairaslistalla itse ja niin oli hevonenkin. Minulla kurkku kipeänä jälleen ja nyt flussa uudestaan päällä kaataen ihan sänkyyn. Geralla vasen takajalka turvoksissa. Kevyttä liikuntaa ja kylmäystä.
VKO 11
Sunnuntaina ja maanantaina kapusin kahden viikon tauon jälkeen selkään kevyesti verkkailemaan. Olisihan sitä kyllä jo jaksanut pidempäänkin mutta yritin kerrankin olla varovainen lenssun jälkeen. Maanantaina hetken Hanne vielä sitten pyöritti niin että tuli kunnon treeni Geralle. Tiistaina vapaa ja ke ja pe Johannan vuoro treenailla rataa lauantain Okeroisten kisaan, jos sinne päästään kun lumimyrskyä ovat povailleet. Sitä ei kyllä uskoisi kun on kymmenen astetta lämmintä ja aurinko helottaa siniseltä taivaalta. - Torstaina Linda Geran kanssa vakkaritunnillaan.
VKOT 9 - 10
Niin lopahti pari viikkoa sitten hyvä meno kun harvinaisen kaatava lenssu iski päälle - lomaviikon ekana päivänä. Geraa ratsastivat tytöt vuoroon ja toisen viikon Linda enimmäkseen. Pari ylimääräistä vapaatakin viikkoihin mahtui ja kävisin vain rapsuttamassa.
VKO 7 -8
Pihka on hieman vienyt huomiota harrastukselta töiden ohessa. On kuitenkin hoitotätien Hipun ja Helmin ansiosta ollut kovin helppo sopeutuja uusiin oloihin.
Tasaisia hevosen omistajan onnellisia viikkoja kun sekä hevonen että ratsastaja ovat olleet kunnossa yhtäaikaa. Linda on välillä treenaillut ja loput päivät ollaan Geran kanssa menty itseksemme ja sitten välillä vierailtu Memmun erinomaisilla koulutunneilla.
VKOT 3 - 6
Viikot vilistää ja työt haittaa harrastuksia. Hoccuksen valmennuksia, tunneilla käyntiä, vesiputkien sulatusta Takkulassa...kovia pakkasia ja nyt onneksi on lauhtunut. Gera on voinut hyvin ja samoin minä. Perustreeniä maneesissa ja toivossa metsälenkit kelien parantuessa. Elämää hämmensi lisäksi Pihka, joka saapui viime viikolla. Varsinainen energiapakkaus. Helmi hoitaa ja Hippu ottaa hieman etäisyyttä.
VKO 2
Työt alkoivat uusissa upeissa tiloissa Niemen kampuksella. Kyllä nyt kelpaa töissä viihtyä. - Maanantaina oli Loppiainen ja Anun järjestämät Loppiaishyppelyt Takkulassa. Johanna teki Geran kanssa kaksi hienoa puhdasta rataa mikä oli tavoitteenakin. Toisella radalla sitten Johannan kilpailuvietti pääsi puolen välin jälkeen valloilleen kun kerran hyvin kulki. Vähän kaasua ja toiselle sijalle metrin radalla :) - Tiistaina itseksemme testailemassa vanhan maneesin uutta pohjaa. Vielä vähän pehmeä mutta hyvä siitä tulee kun asettuu. Keskiviikkona juoksutusta ja torstaina vapaa. Perjantaina Emmi verkkaili. Kenkä oli pudonnut kuraan. Kuraa onkin riittänyt. Onneksi luvattu pakkanen sitten vihdoinkin perjantaina tuli ja maa alkoi taas jäätyä.
Lauantaina oli rokotuksen ja raspauksen vuoro. Liisa Urm teki perusteellista työtä hampaiden piikkien kanssa, joten nyt on hyvä aloittaa kevään treenit kun hevonen on huollettu ja kunnossa. Kainosti toivoin että tapaisimme eläinlääkärin kanssa vasta puolen vuoden päästä uuden raspauksen merkeissä. Eläinlääkärille harvoin toivotetaan pikaista jälleennäkemistä :)
VKO 1
Vuosi vaihtui ja oli hetki aikaa muistella vuoden 2013 kulkua Takkulassa.
Vuosi 2014 alkuun ja nyt on hoivattu sitä ainoaa jalkaa joka viime vuoden oli suuremmitta ongelmitta. Vähän turpoilee mutta lienee pieni venähdys tullut kuraisessa tarhassa ravaillessa. Kaikki muut kolme jalkaa tällä erää priimana. Koputan puuta ja hartaasti :) Vuodenvaihteessa meitä hellitiin upeilla ulkokenttäkeleillä.