Tällä viikolla 2020
Topsun vuoden viimeinen treeni pidettiin esteillä. Alla näyte.
Gera
TopGeras
Maastoon Kengitystä ja hoivaa
Tallikaverit
VKOT 43 - 53
Hevosten kanssa elämä on ollut normaalia ja kun näin voi sanoa, kaikki on sujunut niin hyvin kuin hevoshommissa yleensä voi. Kengitystä, rokotusta,valmennusta, maastolenkkiä, vapaapäiviä, hierontaa, kevyempää verkkaa... Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2021. Topsulle lisätään treenipäiviä. Ihan tässä jo 5 v. kisakausi mielessä pyörii. Kepan kanssa mennään niin kuin vain hyvältä tuntuu vanhan mamman kanssa.
VKO 42
Normaalia treeniä. Perjantaina Topulla oli Emilia Kaikkosen valmennus ja sunnuntaina koulukisat kotona Korpparissa. Hienosti meni jälleen. Johanna ja Topu saivat kokoon 63 % ja sillä irtosi voitto tässä Helppo C kisassa. Hienosti on Topun kanssa tämä vuosi sujunut. Kaikista ensimmäisistä kisoista on tullut eri tuomareilta yli 60% tulokset, joten voi vaan hämmästellä tämän 4 v. menoa. Vaan kun on ensimmäinen ja varmastikin viimeinen oma kasvatti niin saa olla onnellinen tästä Topukasta. Johannan varmassa koulutuksessa tuloksia syntyy! Nyt alkaa lähes kaikki kouluhevosen ekat kerrat olla tehty Topun kanssa lähtien jalkojen nostelusta, maneesiin astumisesta, pesusta, loimituksesta, suojien laittamisesta, satuloinnista, selkään menosta, traikkuun totuttelusta, maastolenkeistä, ähkyn letkutuksesta.....lista on aika pitkä mitä varsan kanssa pitää touhuta. Estekisat on vielä kokeilematta. - Geralla kaikki hyvin. Leppoisat osa-aikaeläkeläisen pivät kuluu tarhassa Topun kanssa ja kevyttä treeniä tasatahtiin tehden.
Alla videolla on pikakelaus Topsun vuoden 2020 kauteen.
VKOT 34 - 41
Elokuulta lokakuulle tultiin vauhdilla. Johanna on treenannut Topsun kanssa tasaista tahtia. Emilia Kaikkonen on käynyt viikottain valmentamassa. - Jaksoon mahtui jo pari reissuakin pois kotitallilta. Ensiksi käytiin Takkulassa Topsun ja Geran kanssa. Gera vanhana reissukonkarina oli henkisenä tukena Topsulle niin traikussa matkustamisessa kuin uuteen paikkaan tutustumisessa. Orivetin maneesilla käytiin Topsun kanssa jo yksin reissaten Anne-Mari Pekosen arvioita kuuntelemassa. Päijät-Hämeen Ratsastajat olivat järjestäneet tapahtuman , jossa sai arvion GP-tason tuomarilta ja nuorten hevosten asiantuntijalta. Kelpasihan Topsun näitä arvioita kuunnella. Harmi vaan, että Topsun äippä on käynyt syntymässä Latviassa ja näin ollen Topsu ei laatuarviointeihin kelpaa, kun on hevospassinkin mukaan "ei rekisteröity hevoseläin".No kilpailuissahan sitten tämä historia ei paina :) Alla on video syksyn päätapahtumista.
Topsu ja Gera viettävät päivänsä nyt samassa tarhassa. Pientä nahinaa oli alkuun äidin ja tyttären välillä, mutta sitten elo on asettunut uomiinsa. Gera ja Topsu ovat päässeet metsälenkeillekin kaksistaan Katin ja Johannan kanssa.
VKOT 29 - 33
Heinäkuu päättyi Topsun ähkyyn. Tämä kesän toinen ähky oli onneksi kevyempää laatua ja laukesi jo loppuillasta. Eläinlääkäri tarvittiin kyllä jälleen apuun letkuttamaan. Harmillisia ja hankalia vaivoja nämä.
Korpparin elokuun alun koulukisoissa koitti historiallinen päivä, kun Topsu ja Gera starttasivat radalle samoissa kisoissa. Molempien treenit oli kyllä kevyellä mallilla. Topsulla ähkyn takia ei oikein voinut treenata kunnolla edellisellä viikolla ja Gera aloitti yhteistyön Saran kanssa vasta edeltävällä viikolla. Topsu 4 v. esittäytyi mallikkaasti elämänsä toisissa kisoissa Johannan kanssa ja sai hienosti 68 % tuloksen ja toisen sijan. Äippä, osa-aikaeläkeläinen 18 v. ei huonommaksi jäänyt. Pitkän kisatauon jälkeen Gera sai tulokseksi helppo B:ssä 68 % sekä kolmannen sijan Saran osaavissa käsissä. Tämän suorituksen arvoa nosti se, että ratsukon yhteistä taivalta oli takana vaivaiset kaksi treenikertaa. Hienosti Sara oli löytänyt Geran säädöt!
Johanna ja Topsu
Sara ja Gera
VKOT 27 - 28
Topsun treenit jatkui.Jenna kuvasi Topsua. Alla kuvassa päällekkäin Gera ja Topsu vertailtavissa. Geran kuva lienee kymmenisen vuotta sitten otettu. Oikealla kuva nyt 9-vuotiaasta Topsun isästä Topasista ( kuva: Gestüt Birkhof).
VKO 26
Helteet jatkui. Gera vietti lomaa, mutta Topsu treenaili keveästi viikonlopun harjoituskilpailuihin Korpparissa. Elämänsä ensimmäisissä koulukisoissa Topsu käyttäytyi topsumaisesti eli ei juuri turhia ihmetellyt kouluradalla vaan keskittyi hyvin töihin toki ravipätkät vielä keventäen.
Topsun traikkutreenit olivat jääneet sattuneista syistä vähän myöhäiseen vaiheeseen. Päätettiin kisaradan päälle kokeilla sitäkin hommaa, ja hyvinhän sekin sujui. Topsu hetken katseli ja nuuhki ja käveli sitten sisään varjoon herkuttelemaan.
VKO 25
Juhannusviikko saapui helteineen ja ukkosineen. Nyt alkoi loma ja ehti purkaa kamerasta TopGerasin 4 v. synttärikuvat. Tässä siis esittelyssä TopGeras 4 v 30.5.2020.
VKOT 23 - 24
Kesäkuun ensimmäinen viikko päättyi Topsun ähkyyn. Perjantaina aamupäivällä soi puhelin. Korpikylästä soitettiin, että Topsu on varmaan ummetusähkyssä ja eläinlääkäriä pitää soittaa. Vauhdilla Korpikylään ja taluttelemaan mielellään maahan käynyttä Topsua. Parin tunnin päästä eläinlääkäri tulikin. Tutki ja letkutti. Sitten taas käveltiin. Olo vaan ei helpottunut. Illan suussa puhelu päivystävälle eläinlääkärille. Topsu makoili pitkin pituuttaan karsinassa, ja tilanne alkoi vaikuttaa vakavalta, kunnes vähän ennen eläinlääkärin saapumista ponkaisi ylös piristyneen näköisenä. Siispä taas hetkeksi kävelemään. Sitten sisällä alkoi juoda vihdoinkin. Lisää kipulääkitystä ja peukkua pystyyn. Uudelleen ei enää tarvinnut letkuttaa. Yö sujui rauhallisesti. Aamulla karsinasta löytyi vihdoin tuotos eli kauan odotettu lantakasa. Selvittiin!
Topsulle vähän lomaa ja kävelytystä ja pikkuhiljaa paluuta normaaliin kevyeeseen treeniin. Nyt päästiin testailemaan Topsun ekaa koulusatulaa, joka tuntuu sopivan hyvin selkään.
Geran kanssa normaalia laiskaa ratsastusta osaltani ja Katin kanssa maastolenkkejä.
VKOT 19 - 22
Topsun Treenit ovat jatkuneet säännöllisesti Johannan hoitaessa hommat. Nyt aloitettiin myös Emilia Kaikkosen valmennuksessa.Kuun alussa Topsulle laitettiin kengät kaikkiin kavioihin. Topsu seisoi kuin vanha konkari kengityksen ajan tutun Jarkon hoitaessa hommat hetkessä.
Geralla on ollut vähän koettelemuksia, kun naapurikarsinan Risto oli reissussa pari viikkoa. Jälleennäkeminen olikin sitten yhtä hirnumista. Gera ei meinannut karsinassa pysyä, kun Risto saapui takaisin! Geran läheisriippuvuus näytti taas voimansa :)
Alla pari näytettä Topsun treeneistä.
VKO 18
Vappu 2020 - hiljaiseloa koko maailmassa Koronan takia.Hiljaiseloa myös hevosmaailmassa. Tähän outoon ajankohtaan sattui kuitenkin TopGerasin ja Geran ensimmäinen yhteinen ratsastushetki kentällä. TopGeras 4 v. ja Gera 18 v. - Topsu pääsi ekaa keraa maastolenkillekin Happy'n turvallisessa seurassa. Turvaväli muistaen.
KOT 16 - 17
Rauhallisia viikkoja treenaillen ja nautiskellen. Minäkin olen ryhdistäytynyt ja käynyt tunneilla Geran kanssa, ja se on tehnyt tosi hyvää. Yksin ratsastellessa sitä vaan kehittää kaikenlaisia omituisia tapoja niin itselleen kuin hevoselle. Nyt taas on saatu ryhtiä menoon, laukat pyörimään ja toistoja harjoituksiin. Toki on kentälläkin nautiskeltu keväästä mukavuusalueratsukkona :) - Topsu on treenannut edelleen Johannan kanssa. Laukannostot alkaa löytyä pohkeesta ja pohkeenväistöjäkin on jo treenattu. Hienolla asenteella Topsu töitä tekee ja mikä postiiivista, liikkuu iloisesti omasta halustaan eteen.
Topsu valmiina treeniin
VKOT 12 - 15
Kotiin eristäytymistä, verkko-opetusta ja pistäytymisiä tallilla hevosia hoitamassa ja liikuttamassa.Siinähän ne suuremmat uutiset näiltä viikoilta. Gera on päässyt Katin kanssa maastoilemaan, ja minä olen liikutellut maneesissa ja ulkokentällä. Upeasta keväästä ja auringosta sentään ollaan saatu nauttia. Johanna on treenannut Topsun kanssa ja nyt ekat kerrat ulkokentällä. Topsu on edelleen osoittanut hyvää keskittymistä hommiin. Tuntihevosten tallille laukannut laumakaan ei ollut saanut aikaan mitään äksöniä kentällä. - Topsulle laitettiin kengät etukavioihin. Jarkon kanssa homma sujui ongelmitta, kun Jarkko on varsasta asti vuollut ja koputellut kavioita. Naulojen lyöminen ei korvaakaan kääntänyt. Homman jälkeen piti vaan tarkkaan nuuhkia, mitä ihmettä kavioihin on kiinnitetty.
VKOT 9 - 11
Jauts! Niinhän siinä kävi että Koronavirus levisi Suomeen, ja elämä hiljeni. Kansa etätöihin. Minä myös. - Tallilla ja maneesissa vierailijoiden määrä on rajattu. Tallissa pidetään väliä toisiimme ja pestään käsiä. Jokainen voi hevosensa käydä hoitamassa ja liikuttamassa. Ilman liikuttamista saattaisi olla lauma ongelmahevosia käsissä. - Onneksi kuitenkin on talli, jossa voi käydä siunailemassa maailman menoa ja saamassa heppaterapiaa. Videolla Kati hoivaa Geraa ja Gera hoivaa Katia.
Geralla oli vähän kevätvaivoja ja pidettiin taukoa ratsastuksessa. Nyt taas kulkee :)
VKOT 6 - 8
Topsu on viihtynyt hyvin kilpatallin puolella. Geran kanssa on ovensuussa käyty tervehtimässä. Topsu nuuhkii onnellisen näköisenä, mutta Kepa-mamma ilmoittaa päättäväisesti, ettei enää tarvi kuvitella, että rupeaisin tässä vielä hoitamaan ja paapoamaan :) - Suunnitelmien mukaan aloitettiin Topsun treenit Saran ja Johannan ratsuttaessa.- Gera on päässyt maastoilemaan Korpparin maastojoukkueessa. Videolla lyhyesti tämän kuun päätapahtumat.
VKOT 3 - 5
Töiden merkeissä meni nämä viikot. Tuli oltua puolisentoista viikkoa Irlannissa Corkissa työmatkalla. G&T saivat olla Katin, Lindan ja Inkan hyvässä hoidossa. Maastoilua ja tereeniä Geralla ja Topsu edelleen lomalla. - Gera olikin tosi kiva ratsastaa näiden viikkojen jälkeen. Hyvät ratsastajat tekevät hyvää hevoselle. - Helmikuun alussa alkavat Topsun treenit tosimielellä. Neljävuotiskausi on alkanut. Geran kanssa aloitettiin myös aikoinaan yhteistyö nelivuotiskauden alkupuolella. Silloin kiipesin itse selkään. Nyt homman saa hoitaa nuoremmat ja osaavammat :) - Helmikuun alusta Topsu muuttaa kilpatallin puolelle. Topsu on hieman liian läheisriippuvainen lapsuuskavereidensa suhteen, joten pientä rakoa pitää jo alkaa tehdä.
VKO 2
Tällä viikolla huoltotoimet jatkuivat. Liisa kävi raspaamassa sekä Geran että Topsun hampaat. Molemmilla asiat hyvin. Topsulla on vielä joitain maitohampaita vaihtumatta. Muuta ei tarvinnut tehdä kuin vähän terävöityneitä reunoja pyöristää. Gerallakin vain pientä pyöristystä. - Gera on päässyt Riston kanssa maastoilemaan niin lumimyrskyssä kuin kauniilla kelilläkin. Hyvin on pariskunta pärjännyt lenkeillä Inkan ja Katin komennossa. - Topsun harjaa yritin tasoittaa. Keskeltä harja on kulunut lyhyeksi ilmeisesti ruokahäkin reunaan hinkatessa. Nyt pikkuhiljaa harja on kasvanut ja alkaa kaatua yli. Homma vaan ei ihan hyvässä yksimielisyydessä sujunut. Lopputulos jäi kaikkea muuta kuin tasaiseksi, mutta ehkä parempi kuin villi ja vapaa varsamalli. =)
VKO 1
Vuosi vaihtui ja maassa rauha jälleen uuden vuoden juhlinnan jälkeen. Gera sai kengät neljällä hokilla ja tilsakumeilla.Nyt on ratsu vamis maastoilemaan, kunhan vain tulisi kauniita alkutalven kelejä. Topsu jatkaa lepolomaansa vielä tammikuun.